tiistai 13. helmikuuta 2018

L.M.Montgomery: Anna opettajana

Kiinnostus heräsi: Anna-sarjan uudelleenlukemisprojekti (täältä löytyvät Anna ystävämme ja Annan unelmavuodet)

Anna opettajana
L.M.Montgomery
Anna #4
2002
Paula Herranen
Anne of Windy Poplars(1936)
277 sivua
WSOY

Korkeakoulun jälkeen tuore kandidaatti saa paikan Summersiden koulun rehtorina. Anna onnistuu löytämään ihanan täysihoitopaikan kahden lesken ja Rebecca Dewin luota (jota hän ei yksinkertaisesti pysty kutsumaan pelkällä etunimellä). Anna tutustuu moniin ihmisiin neljän vuoden aikana, saa oppilaistaan hyviä ystäviä ja yrittää piristää naapurin pikku Elizabethia, joka joutuu elämään kahden sukulaisensa vahdittavana ja komenneltavana. Vaikeuksiakin nuori opettaja kohtaa ensin kollegansa Katherine Brooken sekä Pringlen suvun kanssa, johon puolet kaupungista tuntuu kuuluvan. Anna kertoo arkensa pienistä ja suurista tapahtumista kirjeillä Gilbertille, jonka kanssa hän aikoo neljän vuoden jälkeen mennä naimisiin.

"Tosin tästä ei nyt tule rakkauskirjettä. Minulla on kirskahteleva kynä, eikä kirskuvalla kynällä voi kirjoittaa rakkauskirjeitä... eikä liian terävällä... eikä liian lyhyellä kynällä. Saat siis sellaisen kirjeen vain silloin, kun minulla on täsmälleen oikeanlainen kynä." -s.10

Anna opettajana on osittain kirjeromaani, ja se on yksi syy siihen, ettei kirja ole ollut kaikkein lemppareitani. Tuntui hassulta lukea vuorotellen Annasta hän-muodossa ja vuorotellen pitkien kirjeiden kirjoittajana. Lisäksi kirjeistä on "jätetty" ne sivut välistä, jotka kertovat rakkausasioista (joista jokainen Anna-sarjan lukija on varmaan palanut halusta lukea!).

Lisäksi kirjassa toistui se, kuinka Anna joka kerta onnistuu ystävystymään vihamiehiinsä tai muuttamaan jonkun luonteen ja elämän. Ainoastaan kerran tätä kuviota ei tapahdu, sillä Anna ei pysty muuttamaan naapurissa asuvia rouva Campbellia ja Naista. Anna opettajana on kirjoitettu kaksikymmentä vuotta muun Anna-sarjan jälkeen, ja se on varmasti vaikuttanut tähän asiaan. En ole ihan varma, mutta muistaakseni Montgomery ei olisi halunnut kirjoittaa enää sarjaan jatkoa, mutta kustantaja ehdotti kahden "raon" paikkailemista uusilla osilla.

" >>Minä kuuntelin>>, Elizabeth oli selittänyt.
  >>Sinä kuuntelet aivan liikaa>>, Rebecca oli sanonut moittivasti.
  Elizabeth oli hymyillyt vakavasti ja poissaolevasti. (Rebecca Dew ei käyttänyt näitä sanoja, mutta tiesin tarkalleen, miten Elizabeth oli hymyillyt.)
  >>Hämmästyisit jos tietäisit, mitä kaikkea saatan toisinaan kuulla>>, Elizabeth oli sanonut ja saanut sanoillaan kylmät väreet kulkemaan pitkin Rebecca Dewin selkäpiitä..." -s.87

Nyt kun olen listannut kirjan huonot puolet... Kyllä minä myös pidin kovasti tästä sarjan neljännestä osasta. Vaikka Anna esiintyikin vähän liian usein pelastavana enkelinä, pidin erityisesti siitä, kuinka hän toi valoa äitiään uskollisesti hoitavan Pauline Gibsonin elämään. (Tämän äiti oli muuten aivan hirveä.) Oli myös mukava tutustua pikku Elizabethin ajatuksiin - ja lohdutonta lukea pienen pojan kuolemasta, jonka Anna ja hänen oppilaansa olivat vähän aikaa sitten tavanneet.

Törmäsin myös kummallisiin sanoihin: mitä tarkoittavat antimakassi ja kanneluuri? Googlaamalla selvisi, että ensimmäinen tarkoittaa liinaa tuolin selkänojalla (vähän niin kuin bussissa tai lentokoneessa) ja jälkimmäinen pystyuurteita esimerkiksi antiikin doorilaisissa pylväissä.

Anna-sarjan neljännestä osasta löytyi myös tuttuun tapaan kauniita ajatuksia:

"Elizabeth uskoo, että jossain on varmasti Onnen saari, ja siellä ovat ankkurissa kaikki ne laivat, jotka lähtevät eivätkä koskaan palaa, ja hän löytää saaren kun Huominen koittaa." -s.39

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 23. Kirjassa on mukana meri sekä Amerikkaa tutkimassa Kanadan provinssiin Prinssi Edwardin saari (mihinpä muuhun).

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Naisten aakkoset: M

Naisten aakkoseni jatkuvat taas M-kirjaimella. Haasteen on kehittänyt Tarukirjan Margit.

Aiemmin olen kirjoittanut kirjaimista A, B, C, D, E, F, GHIJ, K & L.

I Kuka on suosikkikirjailijasi?

- L.M.Montgomeryn käytin jo viime postauksessa, joten esittelenpä nyt Michelle Paverin. Hän on kirjoittanut nuorten fantasiasarjoja esihistoriallisista ajoista. Lempisarjojani oli varsinkin 12-14 -vuotiaana Muinainen pimeys, joka kertoo kivikaudesta, ei kuitenkaan perinteiseen "luolamies"-tyyliin. Pidin sarjassa eniten toisesta päähenkilöstä Rennistä, mytologiasta sekä kivikauden elämän kuvailusta aina suopayrtistä lumimyrskyssä selviämiseen. Tämä sarja pitäisi kyllä lukea uudelleen!

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

- Meryl Streepistä aloin tykkäämään kahdeksanvuotiaana nähtyäni Mamma Mia! -elokuvan. Tämä johtui toisaalta tämän näyttelemästä roolista vahvana Donnana, mutta ihailin häntä kuitenkin. Mamma Miasta! on tulossa jatko-osa samoilla näyttelijöillä, toivottavasti se on yhtä hyvä! Olen nähnyt Meryl Streepin myös Minun Afrikkani (1985) ja Into the Woods (2014) -filmeissä, mutta muuten en ole kylläkään katsonut hänen suorituksiaan. (Nyt muuten eksyin kuuntelemaan Into the Woodsin kappaleita pitkästä aikaa!)

III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?

- Mary Marckilta minun on ollut tarkoitus lukea enemmän kirjoja, kuin vain Yhteiskoululaisia ja Eevan luokan. Viimeksi mainitusta pidin erityisesti sen ajankuvauksen ja huumorin vuoksi.

maanantai 5. helmikuuta 2018

Tammikuussa tuntui jo toiveikkaammalta

Tammikuussa luin neljä kirjaa ja 1388 sivua. Luin yllättävän monta klassikkoa:

Johann Wolfgang Goethe: Faust I (136s)
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla I (543 s)
Jandy Nelson: I'll Give You the Sun (432 sivua)
L.M.Montgomery: Anna opettajana (Anna #4) (277 sivua) 

Faust I oli aluksi aivan kamalaa luettavaa, en nimittäin ymmärtänyt siitä yhtään mitään. Vähä vähältä aloin kuitenkin ymmärtämään paremmin ja sain sen lukemisessa myös apua. Kirjan loppuvaiheessa aloin jopa tykätä sen runollisen kielen ääneen lukemisesta. Kirjassa oli myös hyviä sitaatteja, ja sen tulkitseminen oli hauskaa.

Mephistopheles: "Ich möcht mich gleich dem Teufel übergeben/ Wenn ich nur selbst kein Teufel wär!" - s.81

"Haluaisin luovuttaa itseni pirulle/ Jos en vain itse olisi piru!" Tämä lausahdus kuulosti minusta jotenkin hyvin hullunkuriselta.

Täällä Pohjantähden alla I oli tammikuun toinen klassikko. Tämäkin oli hidaslukuinen, mutta aloin nopeasti pitämään kirjasta todella. Opin siitä paljon torpparikysymyksistä ja maaseudun oloista, ihastelin Linnan tapaa katsoa asioita eri ihmisten näkökulmista ja hihkuin ilosta kirjan keskittyessä myös paljon Akselin ja Elinan rakkaustarinaan. Tämä oli lukemisen arvoinen, opettavainen klassikko, ja toivon jaksavani ja ehtiväni lukea pian jatko-osatkin.
   Lukiessani I'll Give You the Sunia uudelleen pidin eniten sitaateista. Ja juonen kiemuroista. Ja päähenkilöistä. Ja kauniista kielestä. Ja huumorista ja rakkaustarinoista. Tämä on hyvä kirja.
   Anna opettajana ei kirjeromaanina ole lempparini Anna-sarjassa, ja huomasin siinä toistettavan paljon Annan erityistaitoa saada aina muut ihmiset näkemään maailmassa jotain hyvää ja muuttumaan. Kirjassa oli kuitenkin tuttuja sarjan elementtejä ja tykkäsin pienistä sattumuksista ja tapahtumista Annan elämässä Summersiden koulun rehtorina.



Tammikuussa katsoin erilaisia perhe-elokuvia, joista en tosin muista kunnolla yhtäkään, mutta jotka eivät kovin kummoisia olleet. Star Wars -elokuvia puolestaan tuli katsottua kaksi kappaletta: Sithin kosto (3) ei minusta ollut niin erityinen, sillä se tuntui olevan pelkkää taistelua lukuun ottamatta Anakinin ja Padmén romanssia. Aivan loppu oli kuitenkin todella hieno, kun Luken adoptiovanhemmat kääntyivät vauva sylissään katsomaan nousevaa aurinkoa. Uusi toivo 4 oli tietysti hauska Han Solon ja prinsessa Leian ensitapaamisen ja sanailun takia.
   Satuin myös näkemään Putouksen ensimmäisen jakson ja jäin siihen pitkästä aikaa koukkuun. En ole sitä aivan tarkasti seurannut, mutta tiedän tarkalleen lempparini. Joka ei siis tietenkään ole kaikkien aikojen inhottavin opettaja, joka huutaa appappappappap ja kutsuu oppilaitaan idiooteiksi ja älykääpiöiksi, eijei. (Ernest voittoon!)



Tammikuussa tuli oikeastaan tehtyä todella paljon. Ehdin päätökseni mukaisesti nähdä eri ystäviä ja esimerkiksi joululomalla tehdä kolme pitkää kävelyä eri porukassa. Yhden ystävän kanssa kävimme jopa oopperassa katsomassa La Traviatan ja seuraavan päivän ruokavälkällä ex tempore ostamassa puoliksi purkillisen Ben&Jerry'sin jäätelöä. (Tämä jäi mieleen yhtenä lukion mielenkiintoisimmista tempauksista - varsinkin kun emme pystyneet syömään koko jäätynyttä jäätelöä, ja toinen puolikas puolestaan suli matkalla kotiin!) 

Tammikuussa olin papallani yökylässä, tein köyhiä ritareita ja leivoin jopa kahdesti. (Alan edistyä!) Seurasin vaalikampanjaa ja toivoin voivani jo äänestää sekä harjoittelin epätoivoisesti wanhojen tansseja - muutama tanssi herättää edelleen epäuskoa ja kauhistusta. Päätökseni syödä vähemmän herkkuja ja panostaa kouluun ei aivan kokonaan onnistunut, mutta yritin kumminkin. 

Tammikuussa myös aloitin kesätyön hakemisen ja päätin hakea ensi vuonna kouluni musiikkikilpailuun. Kävi niin kateeksi, kun moni muu osallistui siihen, mutta ensi vuonna olen sitten ehkä valmistautunut. :)


Korealaista nyhtöpossua
kasvisversiona, nam

Helmikuun on jo aloittaneet hyvät muistot elokuvasta The Greatest Showman; toivottavasti saan lisää hyviä muistoja. Kuun aikana aion ainakin yrittää opetella kaikki tanssit ennen H-hetkeä ja viettää kivat wanhojenpäivät. Kahteen päivään pitäisi mahtua kampaaja, valokuvaus, ainakin viisi tanssikertaa, juhlaillallinen ja jatkobileet, joista ei toivottavasti jää hirveitä muistoja. Heti perään lähden pitkästä aikaa laskettelemaan Lappiin, joten helmikuusta tulee aika vauhdikas. Yritän myös panostaa kouluun muuten paitsi hiihtolomalla, yritän pitää loman lomana.

Kuukauden kysymys: Mitä mieltä olette tämän hetken säästä ja lumitilanteesta? (Itse rakastan lumikinoksia, ja pakkassääkin tuntuisi raikkaalta... jollei opettaja olisi pistänyt meitä tänään puoleksitoista tunniksi ulos!)


Tuos on siis jäätä.

Stressittömiä, toiverikkaita hetkiä ja uusia suunnitelmia helmikuulle! <3

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

The Greatest Showman (2017)

Enpä ole kirjoittanut täällä elokuvista aikoihin! Vaikka blogin kuvauksessa lukeekin luku- ja elokuvakokemuksia, kirjoitin filmipostauksia lähinnä blogin ensimmäisenä vuonna. Nyt saatte kuitenkin lukea tämän vuoden tähän mennessä parhaasta elokuvakokemuksestani.

Kuva Finnkinon nettisivuilta

Ohjaaja: Michael Gracey     Käsikirjoittajat: Jenny Bicks, Bill Condon
Musiikki: John Debney, Joseph Trapanese
Sanoittajat: Benj Pasek, Justin Paul
Elokuvayhtiö: 20th Century Fox
Barnum: Hugh Jackman     Charity: Michelle Williams
Phillip Carlyle: Zac Efron     Anne Wheeler: Zendaya
Jenny Lind: Rebecca Ferguson, Loren Allred (lauluääni)
Barnumin tyttäret: Austyn Johnson, Cameron Seely

The Greatest Showman perustuu löyhästi amerikkalaisen P.T.Barnumin elämään. Tämä järjesti 1800-luvulla "kummajaisnäytöksiä" ja kehitteli lopulta nykyaikaisen sirkuksen. Elokuva alkaa kuitenkin Barnumin köyhästä lapsuudesta, jolloin hän tutustuu rikkaan perheen tyttäreen Charityyn. Vaikka heidät ajetaan erilleen, Barnum työskentelee ahkerasti ja palaa vuosien jälkeen pyytämään Charityn vaimokseen, tämän vanhempien paheksuessa liittoa. 

Vaikka he saavat kaksi tytärtä ja Charity vakuuttaa olevansa onnellinen, Barnum ei ole tyytyväinen heidän osaansa. Lopulta hän päättää ottaa riskin ja perustaa ensin näyttelyn, sitten shown erilaisille ihmisille. Hänen tavoitteenaan on saada parempi elämä tyttärilleen, mutta entä kun hyvä ajatus lähtee lopulta käsistä?

Laulut. Musikaali oli se sana, jonka vuoksi elokuvaa menin katsomaankin, ja laulut olivat parhaita asioita koko elokuvassa. Mitä muutakaan olisi odottanut La La Landin musiikintekijöiltä! Jo heti alku, jossa näytetään laulun verran sirkusnäytöstä ennen siirtymistä Barnumin lapsuuteen, sai vaikuttavuudellaan minulle kyynelet silmiin. (Herkistyin varmaan jokaisen kymmenen kappaleen kohdalla, sillä ne iskeytyivät tajuntaan elokuvateatterissa.) Olen hyräillyt kappaleita vuorotellen tämän viimeisen viikonlopun ajan.

Lemppareitani olivat ainakin voimalaulu This Is Me, unelmista kertova A Million Dreams sekä rakkaudesta ja rohkeudesta kertova Rewrite the Stars. Pidin myös Jenny Lindin, 1800-luvun ruotsalaisen oopperatähden laulamasta Never Enough, joka oli ystäväni suosikkikappale. Tightrope samaistutti minua eniten ja toi mieleen nuorallatanssijasymbolin, jota olen pohtinut: "Hand in my hand and you promised to never let go/ We're walking the tightrope". Kappaleet olivat kyllä hyvin samantyylisiä, lukuun ottamatta miespääosien duettoa The Other Side, joka oli hauskan menevä ja humoristinen.

"'Cause every night I lie in bed
 The brightest colors fill my head
 A million dreams are keeping me awake"

Myös (laulu-) kohtaukset ja tanssikoreografiat olivat näyttävästi tehtyjä. Erityisen vaikuttavia olivat This Is Me -laulukohtaus, jolloin sirkusväki osoitti mieltään muuta maailmaa vastaan, ja Rewrite the Stars, jonka Barnumin sirkukseen houkuttelema Phillip Carlyle ja sirkusväkeen kuuluva Anne Wheeler esittivät trapetsilla taiteillen. (Heidän rakkaustarinansa oli ihana, ja Anne todella kaunis <3) Kohtauksessa on varmasti ollut suuri työ! Mietinkin, millaista oli tehdä kohtauksia, jotka editoitiin pieninä paloina valkokankaalle upeiksi spektaakkeleiksi. Oliko näyttelijöillä ollut sama tunnelma kuin meillä teatterisalissa?

Vaikka olenkin (lähes) sokaistunut upeista kappaleista ja kohtauksista, voi musikaalista kuitenkin löytää myös pieniä säröjä. Ensinnäkin se oli aika stereotyyppinen - kuinka moni elokuva kertoo unelmoinnista ja erilaisuuden hyväksymisestä ja noudattaa samaa juonen kaarta onnettomuuksista sadun onnelliseen loppuun? Itse pidän tällaisista elokuvista, mutta objektiivisena kritiikkinä voisi sanoa, ettei elokuvassa ollut sillä saralla oikein mitään uutta. 

Myös Barnumin elämää on muuteltu ja kaunisteltu sadunomaiseksi. Helsingin Sanomien mukaan oikea Barnum ei ollut niin puhtoinen kuin elokuva antaa olettaa, vaan käytti jopa ihmisiä ja eläimiä hyväkseen. Puolustukseksi voin kyllä sanoa, ettei elokuvassakaan Barnum ollut virheetön vaan käyttäytyi hetkittäin aika inhottavaksi sirkusväkeä kohtaan. Itseäni jäi myös mietityttämään, kuinka Barnum oikein onnistui menestymään ja rikastumaan niin nopeasti, eikä missään vaiheessa (paitsi lapsena) ollut köyhä vastoinkäymisistä huolimatta.

Voi olla, että unelmat ja erilaisuus ovat stereotyyppisiä elokuvien sanomia. Joka tapauksessa luulen, että niistä täytyy vähän väliä muistuttaa ihmisiä, jotka elävät yhteiskunnan paineessa ja joutuvat vähätellyiksi ja kiusatuiksi. Minuun vaikuttivat juurikin nuo yllä luettelemani lempparikappaleet, ja toivon muidenkin katsojien saaneen niistä rohkeutta ja uusia ajatuksia. This Is Me puhuu oman itsensä kunnioittamisesta, mistä moni tarvitsisi muistutusta. Rewrite the Stars puolestaan rohkaisee rakastamaan rohkeasti muiden mielipiteistä välittämättä. 

"It's up to you and it's up to me
 No one can say what we get to be
 So why don't we rewrite the stars
 Maybe the world could be ours
 Tonight" 

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla I (Klassikkohaaste osa 6)

Klassikkohaasteen osaa 6 emännöi tällä kertaa Kirjapöllön huhuiluja. (Kiitos järjestämisestä!) Olen osallistunut Klassikkohaasteeseen vain kerran aikaisemmin sen ensimmäisellä kierroksella, jolloin luin Louisa May Alcottin Pikku naisia.

Kuva peräisin täältä

Heti ensimmäiseksi täytynee tunnustaa, etten valinnut tällä kertaa klassikkoa itse, vaan luin sen koulun vuoksi. Olen kuitenkin sitä mieltä että tämä kannatti/kannattaa kaikkien lukea.


Täällä Pohjantähden alla I
Väinö Linna
2008 (1.p 1959)
WSOY
543 sivua

"Alussa olivat suo, kuokka - ja Jussi." Tästä alkuasetelmasta alkaa suon raivaaminen, peltojen kyntäminen ja torpan rakennus 1880-luvun Suomessa. Tukenaan torppari Jussilla on puolisonsa Alma ja vanhan rovastin lupaus siitä, ettei häntä ajettaisi maalta pois rovastin eläessä.

Uuden kirkkoherran myötä tulevaisuus alkaa näyttää epävarmemmalta. Jussi saa kuitenkin jäädä torppaansa ja kasvattaa rauhassa poikansa Akselin, Aleksin ja Akustin. Varsinkin Akseli kasvaa lujaksi työmieheksi mutta alkaa saada vaikutteita muualtakin kuin kotoa. Vähitellen nimittäin ajatus työväen oikeuksista ja niiden puolustamisesta alkavat saada jalansijaa Pentinkulmankin kylässä.

Olen tainnut kertoa saman jo monta kertaa, mutta tämänkin järkäleen kohdalla vaikeroin ensin, miten ehtisin ja jaksaisin lukea 500 sivua vain muutaman viikon aikana. Mutta eri lailla kuin Tuntemattoman sotilaan kanssa, Täällä Pohjantähden alla sytytti mielenkiintoni varsin nopeasti. Ystäväni piti alun suonraivausvuosia vähän tylsinä, mutta vaikka ne olivat vähän pitkäkestoisia, eivät ne minusta olleen niin puuduttavia.

"Yhtäkkiä kuului mäen takaa hyppelehtivien kärryjen kolina ja kehotushuutoja hevoselle. Pari nuorta renkiä ajoi kilpaa retelirattaiden kanssa täällä kauempana talosta, kun ei ollut isäntä näkemässä. Huomaamatta Jussin rilloissa istuvaa rouvaa huusi toinen taakseen ja juuri ohi ajaessaan:
   - Vartoos saatana kun päästään Uotilan suoralle, niin minä lasken niin että on paskanen vana taivaalla.
   Pöly nousi rattaiden jäljissä ja pojat keikkuivat ja hyppelivät koettaen pysyä tasapainossa.
   Suomalainen maantie vuosisadan vaihteen tienoilla." -s.132


Tarina kirjassa etenee koko ajan, mutta mitään suuria tapahtumia ja käännekohtia ei erityisesti tapahdu. Kun nyt kuitenkin ajattelen, minulla nousee mieleen pieni valonsäde, joka lankeaa varovasti pimeyteen ja alkaa vähitellen nopeammin ja nopeammin suurentua laajaksi valonlähteeksi. Tai köysi, joka pikkuhiljaa kiristyy ja kiristyy tiukemmaksi, melkeinpä uhkaavasti.

Akselin kasvaessa ja kehittyessä kirjan päähenkilöksi alkaa myös sosialismi eli työväen aate näkyä tarinassa pääteemana. Sen kehitys ja myös vaikutus on kuvattu hyvin realistisesti: osa henkilöistä suhtautuvat siihen huvittuneena, kuten Kivivuoren perhe, mutta joillekin se puolestaan merkitsee paljon enemmän. Eniten siitä kiinnostuvat varmaankin Akseli ja räätäli Halme, joka alun perin tuo aatteen Pentinkulmaan. Halme vaikuttaa muutenkin kylällä enemmän kuin kukaan muu esimerkiksi adoptoimalla muonamiehen pojan ja perustamalla palokunnan. Huomioni kiinnitti myös maininta siitä, että Halme lopetti loppupuolella lihansyönnin.

"Puhu, Suomen työväenluokka, vuosituhantisen mykkyytesi jälkeen."
-s.384 

Sosialismia painotettiin kirjassa paljon, mutta hienointa oli, että kylän väkeä ja heidän mielipiteitään tarkasteltiin myös hyvin neutraalisti. Ajattelisin, ettei Linna ollut pelkästään työväen puolella vaan pystyi näkemään myös varakkaamman väestön mieliin. Kirkkoherrankin liikkeet ovat perusteltuja: torpparien riistoon oli yksinkertaisesti vain totuttu, ja pelättiin omien etujen puolesta. Kirjassa tulee työväenaatteen lisäksi ilmi pappilan suomenmielisiä ajatuksia sekä hiukan kartanon paronin vanhoillista, ruotsinmielistä ideologiaa. Samalla myös vuosisadan alun tapahtumatkin Suomessa ja ulkomailla näyttäytyvät henkilöiden elämässä.

Hiukan huumoriakin kirjassa oli, varsinkin kun työväen ja varakkaiden tärkeinä pitämät asiat menivät joskus ristiin:

"   - Mutta mikä mies on tuo, jota sanotaan Susi-Kustaaksi? Onko hän jotenkin venäläismielinen? Hän kieltäytyi kirjoittamasta nimeään, eipä edes ruvennut vakavasti keskustelemaankaan. 
   - No, se on semmonen jurko.
   - Jurko... Mitä se merkitsee?
   - Vähän samaa kuin möyry.
   - Möyry... Onko sellainen möyry? Jurko ja möyry. Ovatko ne kansankielen sanoja? Käyttääkö kansa niitä yleensä?
   - Toisinaan. Ne nyt on kenen sanoja kulloinkin." -s.217

Oli myös mielenkiintoista huomata Jussin ja Akselin, isän ja pojan eroavaisuudet. Jussi ei pahemmin muiden kyläläisten kanssa seurustele vaan vetäytyy mieluummin syrjään, paiskii töitä ahkerasti eikä oikeastaan perusta sosialismista vaikka onkin torppari. Akselikin kasvaa totiseksi työmieheksi, mutta alkaa vähitellen kiinnostumaan kylän elämästä, yhteiskunnasta ja lopulta tytöistäkin. Vaikka hän kunnioittaa ja totteleekin isäänsä, huomasin hänen kuitenkin haluavan erottua vanhempiensa elämäntavasta, ihan niin kuin nuoret nykyäänkin. Akseliin on myös helpompi samastua kuin Jussiin, sillä hänen tunteitaan ja erehdyksiään kuvataan tarkemmin. Akselin katuessa virheitään kannustin häntä pääni sisällä ja hehkutin tätä kohtaa - ja seuraavassa hetkessä soimasin häntä pettyneenä virheiden teon jatkamisesta.

"Pehmeässä valoudussa kylpien kaartui Suomen taivas lastensa yli ottaen vastaan heidän sielujensa korkeuteen pyrkivän viestin. Ja uusi vuosisata läheni heitä idästä, ja jonakin hetkenä se humisisi heidän ylitseen, eivätkä heidän punttikellonsa kyenneet sitä tarkasti ilmaisemaan." -s.232

Kirjan loppupuolella sosialismi jää hiukan taustalle, kun Akseli huomaa tyttöjenkin jakavan tämän maapallon hänen kanssaan. Hän kokeilee irtiottoja muonamiehen tyttären Aunen kanssa - tässä kohtaa juuri minun täytyi voihkia hänen käytöksensä takia. Koko ajan pojan mielessä kehittyvät kuitenkin tunteet naapurin Elinaa kohtaan. Elinassa pidin hänen luonteestaan - mielen puhtaudesta sekoitettuna veljiltä opittuihin haukkumasanoihin - ja odotin kohtauksia hänen ja Akselin välillä. Onneksi niitä tulikin monta, sillä heidän suhteeseensa mahtui mutkia, eikä se ollut sadunomainen 'perinteinen' rakkaustarina.

Kaiken kaikkiaan toivon, että jaksan ja ehdin tarttua joskus Pohjantähden jatko-osiin. Tästä romaanista opin paljon tuosta Suomen historian ajanjaksosta, ja mikä tärkeintä, pääsin kurkistamaan sen ajan ihmisten mieliin ja ymmärtämään, miksi he lähtivät mukaan työväenaatteeseen, millaisia heidän elämänsä tavoitteet olivat ja miten he päätyivät naimisiin kuka kenenkin kanssa.     

Loppusanat, ne olivat yksinkertaisesti wow. Tulkinnat lähtivät heti kehittymään mielessä.

"Suomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt."

Klassikkohaasteen lisäksi kirja sopii hyvin HelMetin lukuhaasteen kohtaan 17.: Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Jandy Nelson: I'll Give You the Sun

Kiinnostus heräsi: uudelleenluettu, yksi lempikirjoistani


I'll Give You the Sun
Jandy Nelson
2015 (1.p 2014 USA:ssa)
432 sivua
Walker Books

Normaalisti en kirjoita blogiin uudelleen kirjasta, josta olen jo aiemmin kirjoittanut. Nyt haluan tehdä poikkeuksen.

Kaksoset Noah ja Jude olivat ennen toisilleen kaikki kaikessa. Kolmetoistavuotiaana Jude sukelteli kalliolta valtamereen ja puolusti Noahia, mutta halusi jo lähteä lyhyissä hameissa ja korkokengissä bileisiin. Noah puolestaan avautui vain harvoille ihmisille, maalasi mielessään ja opetteli piirtämään elävästä mallista taidekoulun ikkunan takana.

Yksi kesä ja sitä seurannut talvi muuttavat kuitenkin kaiken. Kuusitoistavuotiaana taidekouluun päätynyt kaksonen onkin Jude, joka kantaa mukanaan sipulia välttyäkseen sairauksilta; Noah on hylännyt taiteen ja viettää aikaa rannalla kuin "normaali nuori". Kaksoset välttelevät toisiaan, ja ovat, kuten takakansi ilmaisee, "falling for boys they can't have." Mitä on tapahtunut kolmen vuoden aikana?

""Well?" He breathes the word more than says it, and that's when I know he feels it too. I think about those two guys in the sky causing shipwrecks, causing things to burst into flames, just like that with no warning. "It's crazy that it happens", he'd said about them. "But it just does."
   It just does.
   It's happening to us." - s.131-132, Noah

Tällä hetkellä pystyn vain sanomaan, kuinka rakastan näitä sitaatteja. Alun perin halusin siteerata sitä kohtaa, jossa kirjan nimi tulee esille. Tiedän kuitenkin sen tunteen, kun tajuaa keskellä kirjaa, miksi sen nimi on se ja se. Se miksi tämän kirjan nimi on I'll Give You the Sun, liittyy Judeen ja Noahiin ja rakkauteen ja taiteeseen ja vaikuttaa koko tarinaan.

Minun täytyy luntata syksyn 2015 postauksestani, minkä vuoksi oikeastaan ihastuin silloin tähän. Pidin silloin etenkin kerrontatyylistä: kuinka asioita paljastui vähitellen ja kuinka vuorotellen kerrottiin menneisyydestä Noahin näkökulmasta ja tästä hetkestä Juden näkökulmasta. Edelleen pidin molemmista kertojista yhtä paljon, mutta tällä hetkellä samastuin paremmin Judeen, joka pelkää eniten sairauksia ja kerää elämänohjeita. The Guardian -lehden arvio kehottaa lukijaa valmistautumaan keräämään sitaatteja romaanin sivuilta, ja niin minä tein.

   "When people fall in love, they burst into flames." -s.24

   "A broken heart is an open heart." -s.246

Pidin ja pidän myös ehdottomasti kirjan aiheista, jotka sopivat hyvin yhteen: rakkaus, kaikissa muodoissa, taide, taikausko, kuolema, syyllisyydentunto. Itsensä etsiminen ja hyväksyminen. Keventävää on, kuinka kirja voisi olla todella synkkä ja ahdistava, mutta ei vain ole. Tässä on kohtia, jotka saavat hihittämään itsekseen niiden jännitteestä huolimatta.

"I involuntarily jump up, then sit down, then jump up again, because this is what normal people do when someone walks into a room, right? Jude kicks me under the table, gives me a look that says: Stop being a freak, then tries to smile at Brian, but her mouth is too stuffed with pie, so she makes a weird disfigured chipmunk face at him. I certainly can't talk because I'm too busy jumping up and down." -s.309, Noah

Ja kauniita kohtia.

"We stay in this other family's driveway in silence, staring out at the ocean, where the sun has made its gleaming road to the horizon. It looks like there are stars on the water and I want to take a walk on it." -s.289, Noah

Ensimmäisellä lukukerralla englanniksi lukeminen oli hiukan haastavaa aluksi. Nyt kuitenkin, toisaalta ehkä myös usean lukukerran vuoksi, luin kirjaa aika nopeasti liikutellen huuliani varmaan puolet tekstistä. Tajusin joitakin kohtia entistä paremmin ja opettelin jopa uusia sanojakin.

Jos jotain pitäisi kritisoida kirjassa, kritisoisin sen tyyliä käyttää nuorisokieltä. Se kuulostaa hyvältä englanniksi, mutta voin kuvitella, miltä se kuulostaisi suomeksi matkittuna. En haluaisi lukea suomennosta, jossa puhuttaisiin jätkistä ("guy") ja todettaisiin siistiä ("awesome"). Muistan kuinka Percy Jacksonia lukiessani törmäsin "coolin" suomennokseen kuulia. Apua. Mitenköhän kirjan ruotsinnos, Jag ger dig solen, on selviytynyt tästä pulmasta?

"But what if I don't need her permission, her approval, her praise to be who I want to be and do what I love? What if I'm in charge of my own damn light switch?" -s.352, Jude

Tällä lukukerralla myös huomasin sen, kuinka kaikki, kaikki henkilöt olivat tehneet virheitä elämässään ja potivat syyllisyyttä. Ehkä jotkut tekivät vähemmän virheitä, ehkä he olivat liian nuoria ja kokemattomia. Mutta kaikki tekivät virheitä ja kuitenkin myönsivät ne lopulta. Tällä kertaa lopetus oli minusta liian lyhyt, eikä liian pitkä.

"I think about how Mom told Noah it was his responsibility to be true to his heart. Neither of us has been. Why is it so hard? Why is it so hard to know what the truth is?" -s. 410, Jude

Lopuksi: jos pidätte pikkuhiljaa avautuvista mysteereistä, rakkaustarinoista, taiteesta, tai ihan vain kauniista sitaateista ja elämää suurimmista asioista. Silloin lukekaa I'll Give You the Sun.

""Or maybe a person is just made up of a lot of people," I say. "Maybe we're accumulating these new selves all the time." Hauling them in as we make choices, good and bad, as we screw up, step up, lose our minds, find our minds, fall apart, fall in love, as we grieve, grow, retreat from the world, dive into the world, as we make things, as we break things." -s.411, Jude 

Kirja mahtuu ainakin seitsemään HelMet-lukuhaasteen kohtaan, mutta laitan sen kohtaan 11. Kirjassa käy hyvin.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Joulukuussa mietin, kuinka asiat muuttuvat ja toiset säilyvät

Joulukuussa luin viisi kirjaa ja 1312 sivua:

Reko Lundan: Ilman suuria suruja (354s)
Emma Hamberg: Liinan yökirja 2. Kaksi poikaa ja yksi sydän (287s)
Terhi Rannela: Scarlettin puvussa (208s)
Stephen Chbosky: Elämäni seinäruusuna (235s)
L.M.Montgomery: Annan unelmavuodet (Anna #3) (228s)

Ilman suuria suruja oli hyvin kirjoitettu, koukuttava romaani kolmesta sukupolvesta ja heidän vaikeuksistaan. Jotkut suruista tuntuivat kuitenkin minusta liian rankoilta, enkä ole aivan samaa mieltä siitä, etteivätkö ne olisi olleet suuria suruja.
   Linan yökirja 2:ta oli melkeinpä noloa lukea ihmisten ilmoilla, sillä se ei ollut mikään syvällinen tai sivistävä kirja. Kerronnassa ärsyttivät muun muassa Linan alleviivaava kirjoitustapa, ihastuksensa mahan hehkuttaminen (oikeasti!) ja porata-sanan toistaminen itkemisestä puhuttaessa. Plussaa kuitenkin saivat romaanin nopeastiluettavuus ja samastuttavuus - tiedän, millaista on aprikoida tunteitaan kahden henkilön välillä.
   Scarlettin puvussa koukutti (olenpas lukenut koukuttavia kirjoja joulukuussa), mutta samaten ärsytti varsinkin henkilöidensä osalta. Loppujen lopuksi tajusin romaanin jäljittelevän Tuulen viemää, ja päädyin osittain pitämään kirjasta paljon.
   Elämäni seinäruusuna oli hiukan rankka kirja päähenkilön mielenterveysoireiden perusteella, mutta siinä oli syvällisiä kohtia ja myös 1990-luvun amerikkalaista elämäntapaa.
   Annan unelmavuosista pidin yhtä paljon kuin Anna ystävämme -aiemmasta osasta. Sieltä löytyi ihania kohtia, samastuttavia hahmoja ja sitaatteja, ja tyttöjen opiskeluelämä kuulosti rattoisalta ja hauskalta. Olikohan se todella samanlaista 1800-luvun lopulla?



Katsoin pari jouluelokuvaa Joulupukki ja sen veli ja Mutta mitä tapahtui joulupukille 1 & 2. Ensimmäisestä en erityisesti pitänyt, sillä sen päähenkilö ärsytti, eikä naisrooleja ollut juuri ollenkaan. Elokuvalla oli kuitenkin hyvä sanoma. Mutta mitä tapahtui joulupukille -sarjan muistin olevan hyvä, ja pidin siitä kyllä edelleen. Pidin ehkä jatko-osasta enemmän, sillä siinä oli enemmän romantiikkaa ja toimintaa.

Star Wars 8:n kävin yllättävää kyllä katsomassa, ja vietin suurimman osan ajasta jähmettyneenä ja tärisevänä penkissäni. Elokuvan taistelut ja koskettavat kohdat olivat minulle hiukan liikaa, mutta parhaita kohtia olivat muun muassa Leian ja Luken kohtaaminen ja puheet toivosta.

"Hope is like the sun. If you only believe in it when you can see it, you'll never make it through the night."

Joulun jälkeen mummolassa katsoin Ansa Ikosen ja Tauno Palon tähdittämät SF-Paraatin ja Vaimokkeen, joista tykkäsin todella paljon. Elokuvien huumori oli ainutlaatuista ja laulut herttaisia. Eniten pidin Ansa Ikosesta Vaimokkeen tuittupäisessä pääroolissa, mutta yllätyin, kuinka hän puhui saksaa ja englantia oppaan roolissa SF-Paraatissa.

Kuka arvaa, ketä yritin piirtää?

Joulukuulta muistan paljon pieniä ja suuria tapahtumia. Oli pitkään odottamani itsenäisyyspäivä, josta jäi hyvät muistot ystävieni ja perheeni kanssa. Muutaman päivän kuluttua tämä alkoi silti jo tuntua kaukaiselta... 

Koulukiireitäkään ei joulukuussa - ihme kyllä - enää kovasti ollut, mutta minulla oli vielä teatterikerhon esitykset. Tulin tänä syksynä takaisin samaan teatterikerhoon, jossa olin pari vuotta sitten. Vaikka ryhmässä onkin rentoa, olen tuntenut itseni hiukan ulkopuoliseksi ja ujoksi tänä syksynä. Ensi-ilta ja toinen esitys kuitenkin sujuivat todella hyvin, ja melkein harmitti, että joululoma kestää kaksi viikkoa. 

Joulua vietin kotona, söin jouluruokaa ja suklaata päiväkausia ja sain lahjaksi mm. neljä kirjaa (L.M.Montgomeryn ja Sisko Ylimartimon Alppipolku odottaa lukijaansa!), leffalippuja ja itse valitsemani pyjaman. Kävin mummolla ja vaarilla, pelasin lautapelejä perheen kanssa ja aloitin suunnittelemaan entisajan pukuja Top Modeliin, kuten joku on saattanut kirjapostauksistani huomata. Vuoden viime hetkinä yhdet ovet tuntuivat lähinnä sulkeutuvan, mutta ehkä nyt alkuvuodesta toiset avautuisivat.

Muistin myös, kuinka viime vuonna luin samalla tavalla kirjaa iltaisin lampun valossa, vain hyvin kaukana täältä. Kuinka minusta tuntui niin erilaiselta Suomessa ja kuinka kävin silloin pitkästä aikaa koulullanikin. Odotin joulua ja lumen taloa, olin iloinen nähdessäni pappaani ja kävin katsomassa mummua sairaalassa. Siitä on jo vuosi, ja sen aikana on muuttunut paljon. Nyt olen asunut jo puoli vuotta Suomessa, ja Kiinan elämäni tuntuu aika kaukaiselta. Olenkohan minä sopeutunut? En vielä tiedä.

Tammikuussa aion ensiksikin syödä terveellisemmin ja yrittää herkutella vain joulusta jääneillä suklailla. Aion myös tsempata koulussa, jottei tarvitsisi loppukeväästä tehdä ihan kaikkea, yrittää olla epäitsekkäämpi ja tavata ystäviä pitkästä aikaa. Niin, ja aion etsiä ensimmäistä kertaa kesätöitä! Toivoisin myös, että lumisateet löytäisivät tiensä tännekin päin.

Suomen lippu piilosilla

Tsemppiä teille tammikuuhun, koulun, opiskelun ja töiden alkuun!

KK: Mitä te odotatte eniten tammikuulta?