perjantai 17. heinäkuuta 2015

Chitty Chitty Bang Bang (1968)


Omalaatuisen keksijän Caractacus Pottsin lapset Jeremy ja Jemima eivät käy koulua vaan leikkivät romuautolla päivät pitkät. Isä onnistuu ostamaan ja kunnostamaan sen heille, ja Chitty Chitty Bang Bang vie heidät kuvitelmissa seikkailuun yhdessä neiti Unelma Herkun kanssa, kehen he ovat tutustuneet.

Elokuva oli mielestäni oikein hyvä. Siinä oli vanhaa aikaa (<3), seikkailua, satua, hauskoja tilanteita sekä romantiikkaa. Voitte yrittää arvata keistä tuli pari :) Seikkailusta puheen ollen, ihmettelin sitä, että elokuvan "pahikset" olivat kotoisin Vulgarian valtiosta, jonka asukkaat puhuivat saksalaisittain murtaen. Aloin miettimään, oliko näillä jokin yhteys siihen että elokuva oli julkaistu tasan 50 vuotta ensimmäisen maailmansodan loppumisen jälkeen... Jos on, en kyllä ymmärrä miksi.

Laulut eivät minusta olleet niin ihmeellisiä, vaikka yleensä pidänkin niistä eniten musikaalielokuvissa. Ne muistuttivat jonkin verran Maija Poppasen lauluja, ja ainakin sanoittaja oli sama. Erityisen kaunis oli kuitenkin Hushabye Mountain, iltalaulu jonka Caractacus lauloi lapsilleen ja josta tuli mieleen Feed the Birds Maija Poppasesta.

Tämän elokuvan olen nähnyt aikaisemmin pari kertaa, mutta sen verran aikaa oli kulunut, etten muistanut varsinkaan lopusta yhtikäs mitään. Lopun eräs käänne vähän harmitti, josta en nyt enempää paljasta.

Haluan nyt nähdä lisää vanhoja musikaaleja <3

Ohjaaja: Ken Hughes        Käsikirjoittajat: Ken Hughes & Roald Dahl
Perustuu: Ian Flemingin kirjaan Chitty Chitty Bang Bang (1964)
Caractacus: Dick Van Dyke     Unelma: Sally Ann Howes
Jeremy: Adrian Hall           Jemima: Heather Ripley 
Isoisä:  Lionel Jeffries

4 kommenttia: