sunnuntai 9. elokuuta 2015

Loppukesän lukumaraton

22:00 
Jouduin toteamaan, ettei minulla valitettavasti löydy aikaa Blogistaniaan VI lukumaratoniin, joka järjestetään 15.8. Tai ainakaan näillä näkymin, voihan sitä aina muuttaa, varsinkin kun ystävänikin osallistuu siihen ja samaten koko blogimaailma... Mutta nyt pidän viimeisen lomapäivän kunniaksi ihan oman maratonin.

Aloitan nyt, klo 10 ja keskenolevilla kirjoilla. Toivottavasti ehdin lukea näitä kirjastoon palautettavia kunnolla pois...

23:45
Alan Hunterin dekkari Gently Does It luettu loppuun (eli 20 sivua). Gently-kirjoihin perustuu rikossarja George Gentlyn tutkimukset, mutta kirja oli hyvin erilainen. Katsoin samalla kaksi osaa Neiti Fisherin etsivätoimistoa <3 ja nyt joudun menemään nukkumaan. Katsotaan kuinka paljon ehdin huomenna lukea, pitäisi ainakin pakata :(

11:25
Aloitin tänä aamuna klo 9 jatkamalla L.M.Montgomeryn Perinnönjakajat. Olen tähän mennessä sivulla 300 ja lukenut siitä 60 sivua maratonin aikana. Lukeminen taitaa keskeytyä hetkeksi pakkaamisen vuoksi...

14:05
Kirjojen pakkaamisen ja vanhojen kuvien katselun (haluan valokuva-kansion!) jälkeen jatkoin taas lukemista. Tasan klo 2 luin Perinnönjakajat loppuun. Tykkäsin eri henkilöiden tarinoista paljon, vaikka he menivät välillä sekaisin keskenään. Ja loppu oli hyvä! Nyt olen yhteensä lukenut 141 sivua.

17:55
Carolyn Keenen Neiti Etsivä ja Siniparran huone luettu kokonaan, lekoiltu ystävän riippukeinussa :3 sekä käyty lääkärissä. Yhteensä olen lukenut 271 sivua. Jatkan Linnanneidon lokikirjalla tauon jälkeen.

18:15
En sitten pidäkään taukoa, koska liima kieltäytyy ilmoittamasta olinpaikkaansa. Aloitan siis uuden kirjan ja yritän ehtiä siinä mahdollisimman pitkälle.

20:35
Linnanneidon lokikirjaan oli ensin helppo keskittyä, muttei enää. Pyörii vain päässä, kuinka on hirveä kiire ja pitäisi pakata huomenna iltapäivällä tavarat. Ja se kun en ehdi nähdä kavereitakaan tarpeeksi... Olen lukenut kai 320 sivua maratonin aikana. En varmaan yllä viime suoritukseen, mutta mielestäni olen saanut luettua ihan hyvin.

22:00
Lukumaraton seis! Yhteensä luin 346 sivua eli kutakuinkin saman verran kuin ensimmäisen maratonini aikana. Ehdin lukea kolme kirjaa loppuun (kaksi olin siis aloittanut aiemmin) ja aloittaa yhden. Pidin eniten Perinnönjakajista.

Tämä maraton ei ollut niitä parhaita: ensinnäkin oli tekemistä ja varsinkin loppupäässä iski stressi aivan muista asioista, joka vaikutti lukemiseenkin. Olen kuitenkin iloinen että sain kirjoja pois alta. Postauksen kirjoista saatte toivottavasti huomenna :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti